Arkisto

Kategoriat
kesäkuu 4, 2018

Kolttakulttuurisäätiö järjestää koltansaamenkielisen Lookkâmsilttõs-kirjoituskilpailun

Lookkâmsilttõs- eli Lukutaito-kirjoituskilpailun tavoitteena on löytää koltansaamenkielisiä kirjoittajia ja tuottaa uutta koltansaamenkielistä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Tarkoituksena on saada uusia, nykyaikaisia tekstejä, joita Kolttakulttuurisäätiö julkaisee kuvitettuina kirjoina. Kolttakulttuurisäätiö on saanut kilpailun järjestämiseen avustuksen WSOY:n kirjallisuussäätiöltä.

Lookkâmsilttõs- kirjoituskilpailun säännöt:

Kilpailun järjestää Kolttakulttuurisäätiö.

Kilpailuaika on 4.6.–30.9.2018

Kilpailu on kaikille avoin. Kilpailutekstien tulee olla koltansaamenkielisiä, ennen julkaisemattomia, lapsille tai nuorille suunnattuja kertomuksia. Kilpailuun voi osallistua yhdellä tai useammalla kertomuksella, joka voi olla kirjoitettu koneella tai käsin. Mikäli henkilö ei osaa kirjoittaa koltansaamea, kilpailuun hyväksytään myös nauhalle kerrottu tarina, mikäli se on uusi ja kerrottu koltansaameksi. Tekstien arvioinnissa on pääpaino tarinoiden sisällössä, ei tekstin oikeakielisyydessä, jotta nekin, jotka eivät ole oppineet koltansaamen oikeinkirjoitusta, rohkaistuisivat osallistumaan.

Parhaat tekstit palkitaan: 1. palkinto 500 euroa, 2. palkinto 250 euroa, 3. palkinto 100 euroa, 4.-6. palkinto 50 euroa. Lisäksi parhaat kertomukset julkaistaan. Voittajatekstit valitsee Kolttakulttuurisäätiön nimeämä kolmihenkinen raati. Voittajat julkistetaan 15.12.2018.

Kilpailuun osallistutaan lähettämällä kilpailuteksti kilpailuaikana sähköpostitse osoitteeseen kolttakulttuurisaatio@kolttasaamelaiset.fi tai toimittamalla se Kolttakulttuurisäätiölle osoitteeseen Sevettijärventie 9080, 99930 Sevettijärvi. Sähköpostiviestiin tulee laittaa otsikoksi ”Kirjoituskilpailu”. Kirjoita kilpailutekstiin nimimerkki, älä omaa nimeäsi. Nimeä sähköpostitse lähettämäsi liitetiedosto nimimerkilläsi, ja kirjoita varsinaiseen sähköpostiin omat yhteystietosi. Jos toimitat tekstin paperilla, liitä kilpailutekstin mukaan kirjekuori, jonka päällä on nimimerkkisi ja laita kuoren sisään yhteystietosi. Kirjoita kilpailutekstiin nimimerkkisi, älä omaa nimeäsi. Mikäli et pysty toimittamaan tekstiä kirjallisena ja tarvitset nauhoitusapua, käänny Kolttakulttuurisäätiön puoleen.

Kilpailutekstejä ei palauteta, eikä niistä anneta erillisiä arvioita. Kilpailuun osallistumalla annat Kolttakulttuurisäätiölle oikeuden julkaista ja käyttää kilpailuun lähetettyjä tekstejä eri yhteyksissä.


Kategoriat