Kolttien kyläkokous

Kolttaneuvostot

Näätämön ja Nellim-Keväjärven alueiden kolttaneuvostot huolehtivat kyläkokouksissa käsiteltävien asioiden valmistelusta ja päätösten täytäntöönpanosta.

Kolttaneuvostojen tehtävänä on antaa lausuntoja viranomaisille kolttien elinkeinoja ja elinolosuhteita koskevissa laajakantoisissa tai periaatteellisissa asioissa silloin, kun asia on kiireellinen eikä kyläkokousta voida saada ajoissa koolle asiaa käsittelemään.

Lisäksi kolttaneuvostot antavat lausuntoja mm. poro-, metsästys- ja kalapirttihakemuksista, maansaantihakemuksista sekä muista vastaavista kolttien olosuhteisiin välittömästi vaikuttavista asioista.

Kumpaankin kolttaneuvostoon valitaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan neljä jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Jäsenen ja varajäsenen tulee olla täysi-ikäinen kylässä vakituisesti asuva kolttasaamelainen tai hänen aviopuolisonsa.

Kummankin kolttaneuvoston puheenjohtajana toimii kolttien luottamusmies. Kolttaneuvostot voivat kokoontua myös yhteiseen kokoukseen, jossa käsitellään kolttien yhteisiä asioita.

 

Näätämön alueen kolttaneuvosto kaudella 2018-2020

jäsenet: Hanna-Maaria Kiprianoff, Tapio Kiviniemi, Jarno Mäki, Heini Wesslin

varajäsenet: Riiko Fofonoff, Tuomas Semenoff

 

Nellim-Keväjärven alueen kolttaneuvosto kaudella 2018-2020

jäsenet: Jenna Gauriloff, Matti Kyllönen, Anna Lumikivi, Maija-Liisa Raasakka

varajäsenet: Jukka Tarkiainen, Matti Taskinen