Arkisto

Kategoriat
syyskuu 29, 2018

Lookkâmsilttõs- eli Lukutaito-kirjoituskilpailulle jatkoaikaa

Lookkâmsilttõs- eli Lukutaito-kirjoituskilpailun kirjoitusaikaa jatketaan! Koltansaamenkielisiä tekstejä on nyt aikaa kirjoitella rauhassa talven yli aina kevääseen asti, toukokuun loppuun saakka. 

Lookkâmsilttõs innostaa kaikkia koltankielentaitoisia henkilöitä päästämään mielikuvituksensa valloilleen ja tarttumaan haasteeseen kirjoittaa uutta koltansaamenkielistä luettavaa lapsille ja nuorille. 

Kirjoituskilpailua tukee saamelaista kulttuuria ja kirjallisuutta näkyväksi tekevä Jutaava kirjasto eli Johtti girjerádju -hanke, joka tuo mukanaan Lookkâmsilttõs-kirjoittajille ideoita ja inspiraatiota tarinankerrontaan ja kirjoittamisen eri vaiheisiin.

Lookkâmsilttõs- kirjoituskilpailu

Lookkâmsilttõs- eli Lukutaito-kirjoituskilpailun tavoitteena on löytää koltansaamenkielisiä kirjoittajia ja tuottaa uutta koltansaamenkielistä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Tarkoituksena on saada uusia, nykyaikaisia tekstejä, joita Kolttakulttuurisäätiö julkaisee kuvitettuina kirjoina. Kolttakulttuurisäätiö on saanut kilpailun järjestämiseen avustuksen WSOY:n kirjallisuussäätiöltä.

Kilpailun järjestää Kolttakulttuurisäätiö.

Kilpailuaika on 4.6.2018–31.5.2019

Säännöt:

Kilpailu on kaikille avoin. Kilpailutekstien tulee olla koltansaamenkielisiä, ennen julkaisemattomia, lapsille tai nuorille suunnattuja kertomuksia. Kilpailuun voi osallistua yhdellä tai useammalla kertomuksella, joka voi olla kirjoitettu koneella tai käsin. Mikäli henkilö ei osaa kirjoittaa koltansaamea, kilpailuun hyväksytään myös nauhalle kerrottu tarina, mikäli se on uusi ja kerrottu koltansaameksi. Tekstien arvioinnissa on pääpaino tarinoiden sisällössä, ei tekstin oikeakielisyydessä, jotta nekin, jotka eivät ole oppineet koltansaamen oikeinkirjoitusta, rohkaistuisivat osallistumaan.

Parhaat tekstit palkitaan: 1. palkinto 500 euroa, 2. palkinto 250 euroa, 3. palkinto 100 euroa, 4.-6. palkinto 50 euroa. Lisäksi parhaat kertomukset julkaistaan. Voittajatekstit valitsee Kolttakulttuurisäätiön nimeämä kolmihenkinen raati. Voittajat julkistetaan kesällä 2019.

Kilpailuun osallistutaan lähettämällä kilpailuteksti kilpailuaikana sähköpostitse osoitteeseen kolttakulttuurisaatio@kolttasaamelaiset.fi tai toimittamalla se Kolttakulttuurisäätiölle osoitteeseen Sevettijärventie 9080, 99930 Sevettijärvi. Sähköpostiviestiin tulee laittaa otsikoksi ”Kirjoituskilpailu”. Kirjoita kilpailutekstiin nimimerkki, älä omaa nimeäsi. Nimeä sähköpostitse lähettämäsi liitetiedosto nimimerkilläsi, ja kirjoita varsinaiseen sähköpostiin omat yhteystietosi. Jos toimitat tekstin paperilla, liitä kilpailutekstin mukaan kirjekuori, jonka päällä on nimimerkkisi ja laita kuoren sisään yhteystietosi. Kirjoita kilpailutekstiin nimimerkkisi, älä omaa nimeäsi. Mikäli et pysty toimittamaan tekstiä kirjallisena ja tarvitset nauhoitusapua, käänny Kolttakulttuurisäätiön puoleen.

Kilpailutekstejä ei palauteta, eikä niistä anneta erillisiä arvioita. Kilpailuun osallistumalla annat Kolttakulttuurisäätiölle oikeuden julkaista ja käyttää kilpailuun lähetettyjä tekstejä eri yhteyksissä.


Kategoriat